Kuinka lopulta sitten kävikään?

9.6.2015 klo 07:30 heräsin säännöllisiin supistuksiin. Tämä sai minut melkein hyppimään ilosta sillä käynnistys olisi ollut seuraavanaaamuna klo 8. Supistukset tulivat 3 minuutin välein ja olin positiivisesti yllättynyt; tämähän on helppoa hommaa. Saunoin, hengittelin ja kuuntelin musiikkia. Kävelin myös läheisessä puistossa ympyrää ja tein eväät valmiiksi sairaalaanlähtöä varten. Klo 14 aikoihin soitin synnärille ja kerroin olevani tulossa näytille piakkoin. Isäni tulikin tunnin kuluttua meitä kuskaamaan ja kyllä täytyy sanoa että sekä hän että mieheni jännittivät tässä vaiheessa vielä enemmän kuin minä. Sisätutkimuksessa olin auki 3 senttiä, joten saimme valita että tulemmeko osastolle vai menemmekö kotiin. Teimme kompromissin ja kävelimme puolisentuntia sairaalan pihassa ja kävimme kahvilla. Sitten lähdettiinkin kokeilemaan erilaisia kivunlievitys menetelmiä. Aloitin ammeesta ja kauratyynystä. Alkuillasta sain kipupiikin, jonka ansiosta nukahtelinkin välillä. Yövuoro tuli paikalle ja sovimme kätilön kanssa että laitamme epiduraalin, jonka jälkeen puhkaistaan kalvot ja noputetaan oksitosiinitipalla synnytyksen kulkua. Näin toimittiin ja homma eteni senjälkeen vauhdilla. Olin 7 cm auki ja nukuinkin välillä kun puutusta lisättiin kerran. Sitten pakotin itseni seisomaan ja istumaan,vaikka minua huimasi ja oksetti, mutta siltikään en ollut varsinaisesti kipeä. Ajattelin hetken kuluttua että ompas valtava paine, ja sitähän se oli mitä toivoimmekin. Sain alkaa ponnistamaan.10 minuuttia liki 21 tuntisen synnytyksen päälle ja poika oli maailmassa. 10.6.2015 klo 04:05 on hetki jonka tulen muistamaan hamaan hautaan saakka. Pojalla oli pituutta 53cm, painoa 4265g ja päänympärys oli 38,5 cm.

Sitä hetkeä kun saa oman vauvansa ensimmäistä kertaa syliin ei voi sanoin kuvailla. Iloa, itkua,  hämmästelyä, hikeä, kylmyyttä, tärinää.. Kaikkea tuota se hetki piti sisällään.

41+0

Edelleen raskaana, mutta ei onneksi rappiolla. Olimme tänään viimeistä kertaa äitiysneuvolassa. Vauva oli kiinnittynyt lantioon, mikä selittää nämä kauheat hermosäryn tyyppiset kivut reisitaipeissa. Saimme maanantaiksi ajan yliaikaiskontrolliin äitiyspoliklinikalle. Ehtisihän poitsu toki ennen sitäkin syntyä, mutta en usko että niin käy. Kokoajan tunne siitä että käynnistykseen joudutaan on vain vahvistunut. Onneksi paikat ovat kuitenkin kypsyneet ja auenneet jonkun verran niin ei tarvitse ns. Raaoista paikoista lähteä synnyttämään. 

Normaalisti olisin saanut ajan vasta tiistaille, mutta meillä on taipumusta suvussa isoihin vauvoihin. Minun kohdallani suurimmaksi painoarvioksi lasketulle syntymäpäivälle on saatu 4,400 kg ja pienimmillään 4,100 kg. Jännää tästä tekeekin nyt tämä kun laskettuaika on viikkositten tullut ja mennyt. Itse olen ollut syntyessäni 4,3 kg ja mieheni 4,8 kg ( minun synnytykseni käynnistetty lasketunajan tienoilla ja mies syntynyt 17 päivää yliaikaisena sektiolla käynnistysyritysten epäonnistuttua). Olivat äitiyspoliklinikalla sanoneet että parempi että tulen jo maanantaina, mikäli ei synny itsellään viikonloppuna. 

Vielä ollaan yhtenä kappaleena

Raskaus edennyt 40+3 ja olen edelleen kotosalla. Pahinta tässävaiheessa on liitoskivut ja supistukset joita tulee säännöllisen epäsäännöllisesti. Etenkin silloin turhaudun kun ne sitten useamman tunnin jälkeen loppuvat. Tulee sellainen olo että taas olikin paljon kipua tyhjästä, kun eihän sitä itse pääse näkemään miten paljon ne ovatkaan ( mahdollisesti, toivottavasti ) saaneet aikaiseksi.

Mies on ollut minulle korvaamaton tuki raskausaikana. Hänen kanssaan pystyy kilpailemaan oikeastaan vain oma äitini. sanonta äidin ja tyttären välien lähentymisestä raskausaikana pitänee siis todellakin paikkansa ( minun kohdallani ainakin ). Ilman näitä kahta ihmisotusta olisin varmasti monet kerrat romahtanut henkisesti tai jopa ehkä fyysisesti. Pienillä teoilla on suuri merkitys tämmöisessä tilassa olevalle naiselle. Ei tarvita kun yksi oikeassa paikassa annettu halaus niin taas jaksaa porskuttaa eteenpäin. Nostan hattua niille jotka koittavat selvitä tästä parhaansa mukaan yksin. Myönnän että musta ei siihen olisi, tai en siis ainakaan haluaisi kokeilla.

Koko lähipiiri jännittää tämän vauvan syntymää ja se suorastaan paistaa läpi jo pelkästään jonkun katseesta. Suvussamme ei ole hirveästi syntynyt pikkuisia lähivuosina, johtunee siis siitä. Isoäitini povasi että poika syntyy 3.6 koska silloin on myös äitini syntymäpäivä ( olisi kyllä mukava 45-v synttärilahja ). Itse veikkaan että syntyy vasta 11.6, täysin intuitiolla heitetty päivä jolla ei sen suurempaa merkitystä ole. 

Inhottavinta raskauden loppupuolella on ollut päivittäiset "joko olet synnyttämässä?" Kyselyt. Parhaillaan niitä on tullut useammalta eri ihmiseltä päivän aikana. Isäni oli herttainen kerran äitini soittaessa ja kysellessä tuhahtaen " älä ny kysele kokoajan, ei ne sillälailla oo sullakaa syntyny! ". Äidilläni on takana käynnistetyt synnytykset minusta ja pikkuveljestäni. Tiedän että kaikki tarkoittavat hyvää ja olen kiitollinen kun minusta huolehditaan, mutta silti parasta tukemista on tarjolla kotona. Pömpön kanssa vahtaamme jos jonkun näköisiä tv-sarjoja netflixistä, käymme saunassa, kuljemme rannassa kävelyillä, teemme kaikki kotityöt tasapuolisesti yhdessä, silittelemme kissoja/leikimme niiden kanssa ja juttelemme turhanpäiväisiä. Jos minulla on paha mieli hän kysyy aina mitä voisi tehdä, jotta piristyisin. Jos aviomiehelle täytyisi antaa kouluarvosana hän saisi minulta ehdottomasti täyden kympin. Myönnettäköön että pömpössäkin on omat pikkuviat, mutta ne eivät estä kymppiä vaan ehkä pikemminkin antavat sille siihen vaaditun tilan. Kukaan ei muutenkaan ole täydellinen, mutta voi mielestäni silti olla kympinarvoinen.

Itse haluaisin olla kymppi-mamma. Sellainen kuin omakin äitini on ollut minulle äitinä. Muistan lapsuudesta onnellisia asioita hyvin hyvin paljon. Esimerkiksi mimmi, emo ja tiku kissat, kesälomamatkat ympäri suomen, äidin hyvät leipomukset, joka viikko suoritettavan huoneen siivouksen ja minulle sekä pikkuveljelleni järkätyt kekkerit. Minulla lienee siis paljon opittavaa ennenkuin päästään kunnolla esimerksi tuohon reissailu-vaiheeseen, mutta harjoittelun voi aloittaa pienistä retkistä vauvan kanssa. Aloitamme vanhenpiemme mökillä oleilusta, sillä se tuntuu luontevalta. Seuraavana etappina on varmasti etelä-suomessa sijaitseva anoppilani, poikani toinen mummola. 

Tällaisissa tunnelmissa lopettelen kirjoittamisen tällä kertaa, mutta luulempa että minulla on vielä paljon sanottavaa tälle kesälle. 

Odottavan aika on pitkä

Ja hormoonien sekamelska ihan uskomaton! Kävimme tänään pömpön kanssa kaupungilla. Pömpö meni pelikauppaan ja itse kun en peleistä tajua mitään päätin mennä siksi aikaa viereiseen lastenvaatekauppaan. Siellä minä sitten hypistelin ja hipsutin kaikki ihanuudet läpi ja lopulta en saanut enää silmiäni irti semmmoisesta söpöstä keltaisesta bodystä joka oli täynnä kissan nassuja. Pakkohan se oli ostaa vaikka hintaa oli jopa 19,90€, mikä on meille paljon kun tottuneet hankkimaan kaiken kirpparilta. Viimeksi ostin kirppikseltä bodyn hintaan 0,10€, perusvalkoinen johon painettu teksti "suomalaista laatutyötä". Hyvällä huumorilla näitä on tullut siis etsittyä :D

 Lapsista ja heidän tarvikkeista/vaatteista yms. Kun on kyse näkee hinnoissa suuria eroja. Vaatteet ovat oiva esimerkki. Uutena maksavat bodyt yleensä vähintään sen 4,95 ja kalleimmillaan voivat olla lähellä viittäkymppiäkin ( merkkituotteet ). Kirpputorilla sitten näkee merkkivaateisiin ja ns markettivaatteisiin kohdistuvan eron hinnoittelussa; markettivaatteita 0,10-1€ hintaan ja näitä nimekkäämpien merkin edustajia 3-20€ hintaan.

Paljon olen tässä pesänrakennus hurmiossani myös miettinyt että mihin meidän tulisi tulevana lapsiperheenä satsata. Haluammeko parempikuntoisia laadukkaita vaatteita, jotka kestävät kulutusta? Hankimmeko siis tämän jälkeen lisää lapsia? Vai yritämmekö päästä kaikesta mahdollisimman halvalla? Tyydytäänkö kuitenkin vaan yhteen lapseen? Kysymyksiä voisi esittää vaikka kuinka paljon. 

Tällähetkellä olemme päättäneet sitoutua kestovaippailuun ekologisuuden, kemikaalittomuuden, hinnan ja sen omanlaisen vaivattomuuden vuoksi. Vaipat olemme ostaneet kaikki kirpputoreilta, osa käytettyjä osa aivan uusia äitiyspakkauksissa tulleita, jotka monet sitten myyvät pilkkahinnalla eteenpäin. Monet paheksuvat kestovaippailua ja olen nähnyt joidenkin moittivan sitä myös epähygieniseksi. Kuitenkin jopa 2000€ euroa/ vaippavuosi on tällä menetelmällä mahdollisuus säästää rahaa, joten miksi emme ryhtyisi siihen? Lisäksi yhden kerttisvaipan maatuminen kestää satoja vuosia eli kaatopaikat täyttyvät kakka ja pissavaipoista ennemmin tai myöhemmin. 

Muutenkin olemme ostaneet ja saaneet lähestulkoon kaiken käytettynä. Uusia tarvikkeita saimme äitiyspakkauksesta ja lisäksi olen itse ostanut 4 vaatetta uutena liikkeestä. Sukulaiset/ ystävät ovat anteneet lahjaksi paljon uuttakin tavaraa kuten esim. Harsoja, tutteja, tuttipullon tutteja, vaatteita, aterimia ja hygieniatarvikkeita. Listaan alas muutamia esimerkkejä hankinnoista mitä olemme tehneet.

Teutonian yhdsitelmävaunut (n. 7-v vanhat) ; FB kirpputorilta, olleet aiemmin kahdella lapsella käytössä. Saimme hintaan 150€.

Pinnasänky; perhetutulta 0€

Turvakaukalo; samaiselta pelastavalta enkeliltä 0€

Matkarattaat; FB kirppikseltä 0€. Työntöaisan vaahtomuovi tms oli hajonnut, siksi ilmaiset.

Hoitotaso; lahja äidiltäni, oli kuulemma käytettynä ostanut ja maksanut 25€

Leikkimatto ja lelukaari; 3€ kirpputorilta

Tärisevä ja soiva sitteri; 10€ kirpputorilta

Rintareppu; 10€ kirpputorilta

Kantoliina; 10€ kirpputorilta

Imetysliivit; 49,90€ lumingerie nimisestä verkkokaupasta 

Imetysliivien kohdalla suosin uusia mm. siksi että kokoisiani on haastava löytää käytettynä. Aluksi sovitin kyseisestä liikkeestä tilaamiani 29,90€ hintaisia liivejä mutta ero niillä ja näillä 49,90€ maksavilla oli kuin yöllä ja päivällä. Hinnalla siis kuitenkin on väliä.

Tänään vietämme rv 40+1, poika ei siis ole vielä tullut kotiin :(

Minä, nyt ja tässä.

Viimeisestä kirjoituksesta on vierähtänyt melkein 1,5 vuotta. Voitte vaan kuvitella kuinka paljon siihen mahtuu asioita. Varsinkin nyt tällä kertaa minun kohdallani on tapahtunut paljon. Huhtikuussa 2014 laitoimme pömpön ( mieheni lempinimi) kanssa kamat yhteen viihtyisään kerrostalo kaksioon ihan keskustan tuntumaan. Kesäkuussa menimme yksissä tuumin kihloihin, sillä se tuntui luontevalta ja ajatus naimisiin menosta mukavalta. Meille kihlat oikeasti siis merkitsevät jotain.

Lokakuussa juhlimme koko suvun kesken näitä kihlajaisia. Mutta silloin eivät kaikki huomanneetkaan vatsassani kasvavaa vauvelia. Tämäkin oli yksi sellainen päätös joka tuumattiin yhdessä ja tuntui luontevalta. Molemmat meistä ovat lapsirakkaita ja haave omasta perheestä oli tullut jälleen pinnalle kun rakkaus/suhde syveni.  

Syksy ja talvi kuluivat masua kasvatellessa ja töissä käydessä. Ihmettelin onneani ja oletin että tämä varmaan riittää ja nyt alkaa se normaali arki pikkuhiljaa. Mutta olin väärässä. Ystävänpäivänä 2015 pömpö vei minut hotelliin, jossa hän sitten huoneen esiteltyään polvistui, kaivoi sormuksen esiin ja pyysi minua vaimokseen. Vastaus oli tietysti kyllä ja itkuhan siinä minulta tuli. 

Häät pidettiin maistraatissa 27.2, todistajina vain minun vanhempani. Halusimme pienen ja intiimin tilaisuuden, jonka jälkeen sitten päädyimme hotelliin viettämään kuherrusviikonloppua <3 suunnittelemme kyllä pitävämme lapsen vartuttua isommaksi oikein perinteiset tanssirikkaat häät, joissa vieraat saavat syödä (osa mahdollisesti juoda :D) itsensä kipeiksi. Odotamme siksi lapsen varttumista, jotta voimme turvallisin mielin jättää hänet häämatkan ajaksi mummolle hyvään hoitoon :). 

Nyt elämme raskausviikkoa 39+ 6 eli huomenna koittaa kauan odotettu laskettuaika. Luulempa että poitsu viihtyy masussa vielä tovin..mutta pääasia on kuitenkin että hänellä on kaikki hyvin, vaikka me vanhemmat meinaammekin olla jo malttamattomia!

Tämän teksin takana on opetus siitä että elämä on tehty elämistä varten. Tämä on meidän tapamme elää tätä nuorta elämäämme, ja jokaiselle löytyy se omanlainen tapa. Tovottavasti joku saa tästä rohkeutta ottaa reippaasti härkää sarvista kiinni, antaa tunteiden viedä ja ties mitä muuta.  Minä itse en ennen pömpön löytämistä olisi ikinä voinut kuvitella sitoutuvani tai rakastuvani kehenkään. Sitoutumiskammo taisi olla yksi ongelmistani.. Näin ne asiat kuitenkin vain tapahtuvat, ja hyvä niin <3

Minä ja hän

Totta se siis on.. Minäkin olen langennut kaksilahkeisten ansaan. Niin siinä tais käydä että kaksi hullua löysivät toisensa silleen kätevästi puolivahingossa. Oli semmoinen ihana sateinen perjantai ilta kun tramppasin keskustassa ja kirosin sateenvarjoni epäkäytännöllisyyttä (näytin maija poppaselta, joka on lähdös lentoon). Lopulta saavuin semmoisen mukavan kellari räkälän eteen, missä tuo nuorisorikollisen näköinen ( mutta sitäkin kiltimpi) nojaili tolppaan ja odotteli minua. Olin kuulemma helposti tunnistettavissa tämän pituuteni puolesta. 

Baarissa sitten juttua riitti. En tiedä miten siinä sitten kävikin niin että ensimmäiset treffit venähtivät liki vuorokauden mittaisiksi...ehkä viskikolalla oli osuutta asiaa, mutta yhtään en kadu <3

Vamk

Nyt on uuden opinahjon ovat avattu ja viikko opiskelua takana..ja monen monta vielä luonnollisesti edessä. Päivä kului tänään rattoisasti serkkutytön kanssa kuntosalilla. Perusliikkeet ja parikymmentä minuuttia juoksua (melkoisen hyvin tällä elopainolla mielestäni). 

Toinen lapsistani on kipeänä. Joko pissatulehdus tai virtsakivet kyseessä, antibiootit on aloitettu. Sitten tarkkaillaankin tilannetta, johko ruvetaan suunnittelemaan jatkotoimenpiteitä. Tämä on kurjaa kissaihmiselle, mutta toivotaan että mosse selviää kunnialla tästä kompastuskivestä.

Tämä toinen vaavi voi varsin pontevasti ja syö kuin sika, mutta liikkuukin senkin edestä. Pihalle olis kovaa kyytiä menossa aina kun ovi aukeaa!