Normaalisti olisin saanut ajan vasta tiistaille, mutta meillä on taipumusta suvussa isoihin vauvoihin. Minun kohdallani suurimmaksi painoarvioksi lasketulle syntymäpäivälle on saatu 4,400 kg ja pienimmillään 4,100 kg. Jännää tästä tekeekin nyt tämä kun laskettuaika on viikkositten tullut ja mennyt. Itse olen ollut syntyessäni 4,3 kg ja mieheni 4,8 kg ( minun synnytykseni käynnistetty lasketunajan tienoilla ja mies syntynyt 17 päivää yliaikaisena sektiolla käynnistysyritysten epäonnistuttua). Olivat äitiyspoliklinikalla sanoneet että parempi että tulen jo maanantaina, mikäli ei synny itsellään viikonloppuna.
torstai 4. kesäkuuta 2015
41+0
Edelleen raskaana, mutta ei onneksi rappiolla. Olimme tänään viimeistä kertaa äitiysneuvolassa. Vauva oli kiinnittynyt lantioon, mikä selittää nämä kauheat hermosäryn tyyppiset kivut reisitaipeissa. Saimme maanantaiksi ajan yliaikaiskontrolliin äitiyspoliklinikalle. Ehtisihän poitsu toki ennen sitäkin syntyä, mutta en usko että niin käy. Kokoajan tunne siitä että käynnistykseen joudutaan on vain vahvistunut. Onneksi paikat ovat kuitenkin kypsyneet ja auenneet jonkun verran niin ei tarvitse ns. Raaoista paikoista lähteä synnyttämään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti