Hei hei mitä kuuluu?!

No ihan helvetin hyvää kuuluu. Sain tuossa viimeksi eilen kuulla, kuinka huono ihminen olen kun menin laihdutus leikkaukseen. Luulen itsestäni liikoja ja luulen että kaikki miehet haluavat minua. Ja en kuulemma itse tiedosta tätä ongelmaani. Lisäksi sain informaation että KAIKKI kaverini ovat tätä mieltä. Ja näin siis kertoi vanha ystäväni, joka oli tuhannen juovuksissa. Halusi herättää minut todellisuuteen. Eli täten ilmoitan teille, olen järjettömän itserakas paska. Ei siis kannata tutustua. 
Sen vaan sanon, että normaalit ihmiset eivät tiedä milta tuntuu olla lihava. Miltä susta tuntuis jos joka paikassa minne menet ihmiset tuijottaisivat ja kääntyisivät supattamaan toisilleen "kato mikä läski"? Milta susta tuntuisi jos lääkäri sanoisi sulle, että sä kuolet? Miltä susta tuntuisi käyttää koon 62 vaatteita 18-19-vuotiaana? Miltä susta tuntuisi jos sulla todettaisiin samaan aikaan kihti ja 2.tyypin diapetes. 
Okei pahalta. Sä haluat muuttaa elämääsi. Kun muutut alat elää sitä kadotettua nuoruutta. Kun mun ystäväni bailasivat ja iskivät jätkiä 15-vuotiaana minä makasin kotona masentuneena ja viiltelin. Yritin itsemurhaa useita kertoja. Söin ja oksentelin säännöllisesti. Minun nuoruuteni meni siinä. 17-kesäisenä lakkasin yrittämästä. Söin miten huvitti ja ryyppäsin holtittomasti, vaikka yksin asuntolassa. Sitten heräsin ja siitä olen kiitollinen. 
Kun nyt vihdoin olen tyytyväinen elämääni, ei se tarkoita sitä että olisin täysin tyytyväinen itseeni. Leikkauksesta saa myös kärsiä. Minulla on ryppyinen mummomasu jota häpeän yli kaiken, mutta se voittaa sen miltä mahani näytti 65 kiloa isompana. 
Mitä miehiin tulee, omapa on asiani. Olen ollut sinkku pitkään (edellistä "suhdetta"en laske) ja mielestäni 20-vuotiaalla sinkkunaisella on oikeus harrastaa irtosuhteita. Miksi tälläinen elämäntyyli on hyväksyttävämpää miehelle? Ilmeisesti tasa-arvo on edelleen vieras käsite rakkaassa kotiympäristössämme. 



Jos teita ärsyttää lukea tällaista tekstiä, sulkekaa silmänne. Minä herätän nyt vuorostani teidät todellisuuteen. Muillakin on varmasti vaikeaa, tiedän sen sillä olen vuosia ollut olkapää johon turvaudutaan. Varsinkin silloin kun olin valtavan kokoinen. Lihavat on lepposia niin ku sanotaan siinä laulussa. Nyt on minun vuoroni pitää hauskaa ja itkeä olkapäille. Haluan elää omaa elämääni, hyväksyivät toiset sen tai eivät.