Hoidan ihmisiä ilolla

Eilinen meni töissä. Mummot ovat niin luttania. Kyllä se kutusmus hoitoalaa kohtaan vaan pitää pintansa. Tässä sitä ollaan; työkavereitani ovat ihmiset ja apuvälineitäni empatia ja kuuntelemisen taito. Miksi siis valittamaan vaikka palkka ei olekkaan kohdillaan? Rahalla ei voi korvata sitä tunteen arvoa, minkä saat kun vanhus, lapsi tai kehitysvammainen hymyilee sinulle. Kumpa se hymykin pitäisi pintansa. On myös rankkaa nähdä ihmisten kärsivän. Se kun ihminen on niin huonossa kunnossa, että mikään ei mene alas. Ei edes lääkkeet. Silloin ajattelen, että voi kun tuokin ihminen pääsisi pois tuskastaan. Se saattaa kuulostaa kauhealta, mutta joskus on parempi palaa loppuun kuin hiipua hiljalleen (Neil Youngin sanoin). Älkää koskaan unohtako hymyillä, sillä yksi hymy voi pelastaa jonkun päivän! :)