LOVE LOVE LOVE

Ylitin itseni ja pääsin MTP-puolelle opiskelemaan. Olen erittäin onnellinen! Mukavaa kun saa opiskella sellaista alaa mikä kiinnostaa todella kovaa. Tutkin vapaa-ajallani alan kirjallisuutta ja nettisivustoja usein. Olen ns. tiedenjanoinen opiskelija, niinkuin joskus edellisessä koulussa muuan opettaja sanoi. Voi että olisipa jo työharjoittelu. Luonnollisesti menen mielenterveyskuntoutujien päivätoiminta keskukseen. Ei helkkari mähän hehkutan tämmösistä asioista jotka ei varmaan vähempää vois kiinnostaa. Yleensä hehkutetaan ihmissuhteista tai jostain muusta kliseestä, mutta minulla on elämässäni muutakin sisältöä. En nyt kyllä mitenkään kannusta ketään ruveta ns. hikaroimaan, mutta kun jonnekkin lähtee opiskelemaan kannattaa olla aidosti kiinnostunut alasta. Myöhemmin voi toki huomata että tämä ei sitten olekkaan mun juttu, niin kuin mullekkin kävi edellisen linjan kanssa. Mun paikka on sittenkin lähellä ihmistä, eikä eläintä. Silloin 16-vuotiaana vaan tuli eleltyä vaaleanpunaisen pilvenhattaran päällä, autuaan tietämättömänä siitä ettei elämä olekkaan niin yksinkertaista. Nyt kuitenkin koen ensimmäistä kertaa olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Vaikka olisin vain vanhusten kanssa kokisin senkin työn omakseni,  mitä en olisi ikinä uskonut itsestäni. Kun kirjoitan näitä blogitekstejä, toivon että niistä olisi oikeasti jollekkin apua, edes vähäsen.  Ammatin valintakaan ei ole helppo juttu. Ja kolmen vuoden koulun aikana sitä kerkeää ihmisenä muuttumaan monen monta kertaa. Ei kuitenkaan kannata ensimmäisessä epäröinnissä heittää hanskoja tiskiin. Koikeilemalla se selviää. Itseään täytyy testata joskus.



Nyt on aika palata mikrobiologian mystiseen maailmaan...