keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Lisää informaatiota leikkauksesta

  •  Leikkauksen jälkeen laihdutaan siksi, että energian saanti ruoasta vähenee. 
  • Vuonna 2010 Suomessa tehtiin noin 800 lihavuusleikkausta.
Kriteerit leikkaukseen:

  • Painoindeksi  vähintään 40 terveellä henkilöllä tai vähintään 35 henkilöllä, jolla on laihduttamista edellyttävä sairaus (esimerkiksi diabetes tai uniapnea.
  • Ikä 20 - 60 ( 65) vuotta. (EI OLE TOTTA, nuorin leikattu suomessa 18, ruotsissa 16 ja jenkeissä 13-14.)
  • Leikkaus ei voi olla ensimmäinen lihavuuden hoitokeino. Ennen leikkausta lihavuuden hoitamiseksi on yritetty laihdutusta ja painonhallintaa asiantuntevan ammattilaisen ohjauksessa.
  • Potilaan arvioidaan kykenevän muuttamaan syömistottumuksia leikkauksen edellyttämällä tavalla. Esimerkiksi huomattava ahmimishäiriö tai alkoholiongelma ovat esteitä leikkaukselle.

Minulle tehtään A eli ohitusleikkaus. B on sleeve eli ns. banaani leikkaus ja C panta, jota ei enää oikeastaan käytetä.



  • Mahalaukun ohitusleikkauksessa mahalaukku katkaistaan yläosasta läheltä ruokatorvea ja ruokatorven puoleisesta osasta rakennetaan yhteys ohutsuoleen. Leikkauksessa tarvitaan vielä toinen liitos, jolla pohjukaissuoli ja ohutsuolen alkupää liitetään mahalaukusta tulevaan suolen osaan. Syöty ruoka siirtyy ruokatorvesta tultuaan heti ohutsuoleen, eli mahalaukku ohitetaan. SUOMEKSI: minusta tulee lähes kokonaan mahalaukuton :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti